Oikeasti tämä on sinun ideasi.

Kuten jo on tullut ilmi, asuin isälläni lapsuudessa.

Se, miten sinne päädyin ei mennytkään niinkuin minulle on kerrottu.

Äiti on aina puhunut ihmisille minun halunneen muuttaa isäni luo asumaan. Ihan omasta halusta ja minun, alle 10-vuotiaan lapsen, tahdosta muutin isälleni. Olen itsekin uskonut tähän.

Äiti huusi minulle viime viikolla. Sen jälkeen hän käytti suostutteluäänensävyä. Onneksi istuin, olisin muuten menettänyt tasapainoni. Muiston voima oli niin vahva että minua heikotti. Minua heikotti ja oksetti. Se oli vasta alkusysäys kaikelle.

Muistan miten istun meidän kivoimman asunnon portailla. Muutimme yhdessä vaiheessa aika usein. Kuitenkin sen kivoimman asunnon portailla tuli istuttua sinä yhtenä kesänä. Istuin siinä portailla, kun äiti tuli keskustelemaan kanssani. En tiedä oliko kevät vai kesä, mutta oli lämmin. Äiti otti esille, että meidän pitäisi taas muuttaa. Minä olisin halunnut jäädä siihen kivaan asuntoon. Minulla oli todella kiva oma huone, pihassa oli kavereita ja lapsen näkökulmasta katsottuna oli kaikki todella hyvin. Mutta muuttaa meidän nyt taas kuitenkin pitäisi. Äiti ehdotti, että mitä jos muuttaisin isäni luo asumaan. Ensin olin hämilläni. Miksi? Miksi muuttaisin isälleni? Eihän isä asunut missään mihin minä mahtuisin. No, mutta jos isä muuttaisi lähemmäs? Johonkin parempaan asuntoon ja sopivasti niin, etten asuisi kaukana äidistä. En ymmärtänyt miksi näin pitäisi toimia.
Äiti selvensi. En mahtuisi asumaan muun perheen kanssa. Sisarukset tarvitsisivat omat huoneet, eikä siinä asunnossa olisi tilaa mihin he olivat muuttamassa. Yritin ehdottaa että isä muuttaisi Kivaan Asuntoon. Mutta se ei käynyt. Asunto olisi liian kallis isälle.

Niin siinä sitten kävi. Äiti puhui minut ympäri ja suostutteli minut muuttamaan isäni luo. Pidin isästä, mutta en olisi halunnut asua hänen kanssaan aluksi. Lapsen mieli oli kuitenkin helposti käännettävissä.

Siksi en kai koskaan kertonut äidille mitä se elämä oikeasti oli. Koska hän halusi minut pois jaloistaan.

Muiston tulviessa mieleeni tuli tunnemuistin puolelta myös se pienen Haamun suuri tunne hylätyksi tulemisesta. Koin äitini hylänneen minut.

Myöhemmin äiti on selittänyt isäni hylänneen minut useaan kertaan. Syyllistänyt isää erinäisistä asioista. En vain tiedä mikä niistä on totta ja mikä ei. Äiti on hyvä valehtelemaan. Uskottelemaan että asiat todella ovat menneet hänen visionsa mukaan. Kuten tuossakin. En minä halunnut muuttaa, mutta minulle ei annettu vaihtoehtoja. Muuton tapahduttua halusin olla turvassa. Hyväksyttynä. Isälle olin sitä aina, en vain tiennyt sitä.