Lumipalloja

Oikeastaan kaikki alkoi siitä kun luin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä-romaanin. Siinä Härkösen hampaissa on äiti-tytär-suhde. Mietin tuolloin lukiessani jo minun ja äitini suhdetta. En silti tullut oikein mihinkään lopputulokseen, sillä elämän muutokset veivät mennessään. Asia jäi kuitenkin alitajuntaan pyörimään. Uskon myös aivojen suojaavan ihmistä itseään vahingollisilta asioilta. Mieleni on pitänyt minut vaikeina aikoina jotenkin kasassa ja näin ollen nämä äitiin liittyvät asiat ovat joutuneet väistymään. En ehkä myöskään ole tietoisesti halunnut myöntää tosiasioita.

Olen esikoinen. Vanhempani olivat naimisissa syntyessäni kultaisella 80-luvulla. He kuitenkin erosivat piakkoin syntymäni jälkeen. Tarkkaa aikaa en tiedä, sillä se on vaihdellut äidin puheissa vuoden ja kahden välillä. Isäni ei tästä ole puhunut mitään. Syitä erolle on yhtä monia kuin kerrontakertojakin. Eihän se sinänsä minulle kuulukaan, mutta yhtäkään kunnollista syytä tai siihen liittyvää asiaa en ole kuullut. Pienempänä olin varma että heidän eronsa oli minun syytäni. Tästä seurasi tietysti se, että halusin vanhempieni pitävän minusta kovasti. En halunnut tuottaa pettymyksiä, kun kerran olin jo saanut heidän eronsakin aikaan.
Jossain kohtaa lakkasin uskomasta omaan syylisyyteeni erosta, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Vähän samalla tavalla kuin Härkösen kirjassa havahduin nyt siihen miten äitini on käyttäytynyt vuosikaudet. Tiettyinä ajanjaksoina olen pistänyt asioita hänen sairastaman perussairauden piikkiin, mutta tämän hetken valossa ei sekään selitä kaikkea. Ei kaikki ne hulluilta kuulostavat asiat voi mitenkään olla sairautta. Ei se sairaus semmoinen ole.

Jollain tasolla ymmärrän äitiäni. Tai lähtökohtia mistä ponnistaa elämään. Hän on joutunut ottamaan vastuuta liian nuorena omista vanhemmistaan johtuvista asioista. Kahden alkoholistin lapsi, jolle lankesi vastuu nuoremmista sisaruksista omien vanhempien lisäksi. Oma äiti tappoi itsensä sillä alkoholilla ja isän vei syöpä, joka varmastikin oli alkoholilla osuutta. Äidin velikin on kunnostautunut tässä alkoholismissa ja sisar mielenterveydellisissä ongelmissa. Ei nyt voi sanoa että kultalusikkaa olisi ojenneltu. Äiti itse ei ole käyttänyt alkoholia sitten nuoruuden. Joitain satunnaisia saunakaljoja, mutta olen ehkä kerran elämässäni nähnyt äidin päihtyneenä. Muita aikuisia kyllä sitäkin enemmän.

Se, mitä yritän näiden muistojen keskeltä kaivaa on ehkä joku murunen siihen, että minä en ole kuten äitini. Minä pystyn olemaan jotain muuta, toimimaan toisin. Minä en myöskään voi olla vastuussa hänen käytöksestään tai sen aikaan saamista asioista. Ainoa mistä olen vastuussa olen minä itse.
Minulla on oikeus olla oma itseni ja velvollisuus pitää siitä huolta, ei muuta. Eikö niin?