Isä.

Kai tässä on hieman sivuttava isäänikin. Vaikka vanhempani erosivat aikaisessa vaiheessa, oli isä mukana elämässäni koko lapsuuden. Isä oli mitä oli. Ei nyt ehkä ollut kaikkein järjestelmällisin tai luotettavin ihminen, mutta olisi voinut olla huonompikin.
Isä oli hyvä tekemään lupauksia ja pettämään ne.

Asuin isäni kanssa muutaman vuoden. Noiden vuosien aikana tapahtui paljon hyvää ja vähemmän hyvää. Ennen muuttoa isälleni näimme usein. Isä asui vuosien aikana useassa eri paikassa. Isoäidin luona, jossain tupakansavuisessa yksiössä metsässä, kerrostalokolmiossa missä oli kylpyamme ja veljensä luona kaupungissa.

Sedän luona asuessa oli minulle aina pakastimessa jätskiä. Tehtiin kaikkea outoa, kuten ajeltiin polkupyörällä katolla ja laulettiin itse keksittyjä lauluja tai mentiin salaa ikkunasta sisään ja nukuttiin naapuritalon toimiston sohvalla.

Isän kanssa oli aina seikkailuja. Mielikuvitus ei loppunut koskaan.
Mutta vastuunkanto ei sitten oikein luonnistunutkaan.
Isällä ei ollut sääntöjä. Enemmän niitä sääntöjä rikottiin ja oltiin pienesti anarkisteja. 

Asuessani isällä meillä oli lähibaarin numero pikavalinnassa. Kolmantena. Jos ei sieltä vastattu, poljin pyörällä hakemaan isää kotiin. Kesällä. Talvella piti vain luottaa että se tulee. Useinkaan en jaksanut hakea sitä kävellen sieltä kapakasta kotiin. Talvella se joikin kyllä enemmän kotona.
Viikkorahat sain kun vein pullot kauppaan viikonlopun jäljiltä. Viisi markkaa oli tosi helppo saada parikin kertaa viikon aikana. Joskus vietiin pulloja kauppaan että saatiin ruokaa ennen tilipäivää. Tilipäivänä syötiin hedelmäsalaattia purkista (voin vannoa etten syö sitä vapaaehtoisesti kovinkaan mielelläni...).

Semmoista se oli. Isän luona asuttuja vuosia leimaa myös koulukiusatuksi tuleminen. Minulla oli silmälasit, outo isä ja saatoin sanoa asioita usein aika suoraan. 90-luvulla siinä oli jo enemmän kuin tarpeeksi sille luokan kusipäälle ottaakseen hampaisiin. Ei minua ikinä fyysisesti hakattu. Mutta tavaroita varastettiin ja rikottiin.

Muutettuani isältä pois, isä oli kuitenkin aina läsnä. Sain viettää siellä aikaa niin paljon kuin halusin. Käytiin kavereidenkin kanssa isän luona mielummin hengaamassa kuin äidillä. Isän luona oli aina rentoa. Kunnes isä tapasi naisen ja tämä nainen teki kaikesta outoa.

Nykyisin tilanne on se, että isä asuu perheineen kaukana. Emme ole juurikaan tekemisissä, mutta ei meidän välimme ole mitenkään huonot. Äitipuoleni ei puhu minulle, mikä tekee asioista edelleen vähän outoja. En tiedä mistä se johtuu, enkä varmaan ikinä tule saamaan selvyyttä siihen.
Isä on kuitenkin parin viimeisen vuoden aikana osannut loukatakin huomaamattaan. Omasta mielestään hän on vain oikeassa, eikä tajua miten paljon niillä sanomisillaan voi loukata.
Kuten se, että laskee lastensa lukumäärän väärin. Toistuvasti.
Kai siitä joku reagoisi enemmän. Itse olin vain pettynyt.